Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus maaliskuu 23
Ymmärretyksi tuleminen on perustavanlaatuinen tarve, jonka täyttyminen on kuitenkin vain harvalle itsestäänselvyys. Ei riitä, että osaa viestiä ajatuksensa sellaisina kuin ne tarkoittaa. Tarvitaan turvallinen tila ja vastaanottavainen ympäristö, jossa viesti halutaan ymmärtää.
Helmikuun 23 pääkirjoitus
Helmikuun pääkirjoituksessa Vammaisten Tyttöjen projektityöntekijä Mira esittelee maaliskuussa järjestettävää Vammaisten Tyttöjen Minä olen taidetta -leiriä, jossa teemana on voimaannuttava valokuvaus.
Tammikuun 23 pääkirjoitus
Jos liikumme normista poikkeavasti, esimerkiksi apuvälineitä käyttäen tai muuten huomiota herättävästi, ei ole tavatonta joutua tuntemattoman pysäyttämäksi. Usein näillä tuntemattomilla ihmisillä on kysyttävää liittyen erilaisuuteemme. Kuinka tällaiseen kyselyyn tulisi suhtautua?
Joulukuun pääkirjoitus
Haaveilen kovasti siitä, että vammaisten päivästä vammaisten ihmisten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistäjänä tulisi tarpeeton. Voisimme keskittyä nostamaan ja juhlimaan, vaikka merkittäviä kulttuurielämän vammaisia henkilöitä.
Marraskuun pääkirjoitus
Kuvittele tilanne, että sairastut yllättäen vakavasti ja elämääsi astelee matkakumppaniksi jokin apuväline. Tilanteesta tekee mielenkiintoisemman se, että apuväline onkin astetta harvinaisempi.
Lokakuun pääkirjoitus
Viikonlopun mittainen leiri Zoomissa saattaa kuulostaa oudolta, mutta monelle se voi olla juuri täydellinen tapa osallistua erilaiseen toimintaan matalalla kynnyksellä omia voimia kuunnellen.