Jos liikumme normista poikkeavasti, esimerkiksi apuvälineitä käyttäen tai muuten huomiota herättävästi, ei ole tavatonta joutua tuntemattoman pysäyttämäksi. Usein näillä tuntemattomilla ihmisillä on kysyttävää liittyen erilaisuuteemme. Kuinka tällaiseen kyselyyn tulisi suhtautua?
Haaveilen kovasti siitä, että vammaisten päivästä vammaisten ihmisten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistäjänä tulisi tarpeeton. Voisimme keskittyä nostamaan ja juhlimaan, vaikka merkittäviä kulttuurielämän vammaisia henkilöitä.
Kuvittele tilanne, että sairastut yllättäen vakavasti ja elämääsi astelee matkakumppaniksi jokin apuväline. Tilanteesta tekee mielenkiintoisemman se, että apuväline onkin astetta harvinaisempi.
Näin mietti eräs ystäväni, kun pohti mitä uusi tapani liikkua saattaisi joissakin ihmisissä herättää.
Olen paraurheilija ja se on minulta kannanotto yhdenvertaisuuden ja kaikkien kehojen arvokkuuden puolesta.
”Aloitin lukion elokuun puolessa välissä onnellisen tietämättömänä siitä, mistä kaikesta joutuisin tappelemaan ja kuinka paljon joutuisin opettamaan opettajia.”