Kulttuuri

Elokuva-arvostelu: ”Code of Freaks” esittää kritiikkiä Hollywoodin vammaiskuvastolle
”Offend one – and you offend them all.” Suomennettuna ”Jos loukkaat yhtä – loukkaat samalla heitä kaikkia.” Tämä on vuoden 1932 ”Freaks”-elokuvasta tuttu motto, joka on vuonna 2020 julkaistun yhdysvaltalaisen ”Code of the Freaks”- elokuvan tunnuslause. Se kiteyttää tämän virkistävän ja suorapuheisen dokumentin viestin loistavasti.
Happiviiksimuijana keikoilla osa 2: Tapahtumajärjestäjät, huomioikaa kaikenlaiset keikoilla kävijät!
Happiviiksimuijana keikoilla -juttusarjan toisessa osassa kerrotaan kirjoittajan henkilökohtaisiin näkemyksiin ja havaintoihin perustuen, miten eri tapahtumajärjestäjät voisivat huomioida paremmin erilaiset keikoilla kävijät.
Vammaiset tytöt x Kalevala Koru Taideleiri Helsingissä 10.3.-13.3.2023
Leiri loppuu hyvästeihin, kyyneleihin, yhteisiin aplodeihin ja väsyneisiin hymyihin. Tunnen kiitollisuutta siitä, että sain tulla tähän tilaan täysin omana itsenäni, oman toimintakykyni ja jaksamiseni kanssa. Tunnen kiitollisuutta siitä, että saan kuulua näin kauniiseen yhteisöön. Ja ennen kaikkea tunnen kiitollisuutta siitä, että olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, joille ei tarvitse selittää, millaista on olla vammainen tyttö.
Happiviiksimuijana keikoilla osa 1: Lisähappikoje olalla keikoille
”Happiviiksimuijana keikoilla” -juttusarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, miten hengityksen apuvälinettä kantava ihminen kannattaisi kohdata keikoilla.
Kelaten keikkareissulle osa 3: Onko minullakin oikeus nauttia ja ottaa hallittuja riskejä?
Suurin toiveeni kelaten keikkareissailussa on, että saisin kerrankin olla yhdenvertainen osa yhteiskuntaa eli tässä tapauksessa yleisöä. En halua erityiskohtelua, ainoastaan mahdollisuuden elää tavallista elämää.
Taideleirillä tehtyjen töiden esittely
Täältä löydät 14.-16.10.2022 pidetyn Zoom-taideleirin upeat työt!