Pieni muistilista parisuhteista

Yhteiskunnan syöttämät mallit parisuhteesta eivät välttämättä vastaa omia

Kulttuurissamme on kummallisia oletuksia ja ns. käsikirjoituksia siitä, millainen on hyvä parisuhde. Yhteiskuntamme yrittää syöttää meille mallia siitä, kuinka parisuhteessa tulisi saavuttaa tiettyjä maaleja: muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja saada lapsia. Parisuhde on ajatuksissamme helposti yksiavioinen ja kaikki muut suhdemuodot ovat jotenkin vinoutuneita ja kieroutuneita. Tämä ei tietenkään ole totuus.

Vammaisena naisena sinulla, oikeastaan meillä, saattaa olla palava tarve täyttää tuo meille syötetty muotti. Osoittaa, että vaikka meitä kuinka epäillään ja naiseuttamme yritetään lytistää, voimme saavuttaa nuo parisuhteen malit. Ei ole mitenkään huono asia haluta olla äiti tai vaimo, kunhan halu täyttää nämä saappaat lähtee juuri sinusta itsestäsi. Ongelmallista on se, kuinka niin kutsutut ihmissuhdeliukuportaat on peruuttamattomasti iskostettu mieliimme. Emme välttämättä pysähdy kyseenalaistamaan niitä, vaikka olisi tarve. Jos jokin monogamiassa ei tunnu omalta, pysähdy tutkimaan muita vaihtoehtoja.  Monogamialla tarkoitetaan siis tilannetta, jossa henkilö on romanttisia elementtejä omaavassa suhteessa yhden ihmisen kanssa (kerrallaan) Jos monogamia ei tunnu omalta, et ole viallinen. Osalle ihmisistä se sopii, toisille taas ei. Jos monogamia tuntuu vieraalta, tee taustatyösi monisuhteisuudesta. 

Äitiys voilla monelle naiselle unelmien täyttymys. Osa naisista ei kuitenkaan tahdo lainkaan vanhemmaksi. Jos kuulut jälkimmäiseen ryhmän, et ole epäonnistunut tai huono nainen. Olet aivan yhtä arvokas ja tärkeä kuin muutkin.

Jos haluat asua ilman kumppania koko elämäsi, tai kenties vain ystävien kanssa kämppiksinä, se on ok. Parisuhteesi ei ole yhtään sen vähemmän aito, tai hyvä, vaikka kumppanisi asuisi eri osoitteessa.

Oli parisuhteesi millainen tahansa, muista kysyä itseltäsi: Millaisen parisuhteen sinä haluat? Kommunikoi nämä asiat kumppanillesi. Muista, ette ole tilivelvollinen suhteestasi kenellekään muulle.

Parisuhteeseen ei ole mikään kiire – ja sen ylläpito vaatii töitä

Teini-iässä saattaa tuntua, että kaikki muut ympärillä pariutuvat. Se voi aiheuttaa tunteen siitä, että itsekin pitäisi löytää rinnalleen joku, ettei jäisi ulkopuolelle. Älä kuitenkaan kiirehdi. Et ole maailman ainoa ihminen, joka ei ole suhteessa. Ei ole mitään tiettyä ikää, mihin mennessä ihmisen pitäisi olla parisuhteessa. Parisuhde ei ole maali, etenkään sellainen, joka kaikkien tulisi saavuttaa. Odota rauhassa tyyppiä, joka saa perhoset lepattamaan vatsassa, ja jonka viestin vastaanottaminen tuo hymyn kasvoillesi.

Parisuhde voi olla ihana lämmin asia, joka tuo elämään paljon iloa, valoa ja onnea. Se ei kuitenkaan ole automaattinen tie onneen. Jotta parisuhteessa on hyvä olla, tulee osapuolten tuntea toisensa. Tutustuminen vaatii aikaa, ja vaikka sitä toki tapahtuu halki parisuhteenkin, on hyvä tietää jo alkutaipaleella, minkätyyppisen ihmisen kanssa on hyppäämässä suhteeseen. Parisuhde ei ole automaattinen oikotie onneen. Jotta parisuhteessa voi olla onnellinen, tulee suhteessa olla molemminpuolisesti nähty, kuultu ja arvostettu olo. Pariskunnan on suhteen toimivuuden kannalta hyvä jakaa myös yhteiset arvot. Parisuhde ei ole mikään pysyvä onnellisuuden tila, vaan sen eteen on aktiivisesti tehtävä töitä ja kommunikoitava. Jos parisuhde-elämä olisi viiden tähden illallinen, missä joku toinen kantaa kaiken ruoan pöytään ja voit itse vain keskittyä juhlahumuun ilman kuopan kuoppaa, ei eroja tulisi. Niin tarpeista, haluista, rajoista kuin omista tunteista ja toiveistakin parisuhteen saralla on kommunikoitava avoimesti.

Oli kyse sitten ensimmäisestä parisuhteesta, tai esimerkiksi jostain kutkuttavasta eron jälkeisestä seikkailusta, on kyettävä avoimeen rehtiin kommunikointiin.

Tunne omat rajasi, äläkä suostu tilanteeseen, jossa sinun on huono olla, vain siksi että sinulla olisi joku

Olemme varmasti kaikki kuulleet lausahduksen, jonka mukaan on parempi olla yksin kuin huonossa parisuhteessa. Silti meidän on hankala toteuttaa tätä käytännössä. Etenkin vammaisena, kohdatessamme jatkuvasti kyseenalaistamista ja vähättelyä, saattaa yksinjäämisen pelko kasvaa korventavan suureksi. Tiedän mistä puhun, sillä tunnistan tästä menneisyyden itseni. Tuossa tilanteessa saattaa ajautua suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Suhteeseen, jossa ei tule nähdyksi ja eikä kuulluksi, ja jossa rajoille vain nauretaan.

Vammaisina olemme tottuneet siihen, että kehoomme kosketaan jatkuvasti. Etenkään menneisyydessä terveydenhuollon ammattilaisetkaan eivät välttämättä kysyneet tähän lupaa. Oikeus omaan kehoon ja rajoihin on saattanut hämärtyä. Vaikka kehomme ei aina tottele meitä, on meillä täysi oikeus päättää, kuka meihin koskee ja missä tilanteissa. Emme toki voi päättää, ettemme yhtäkkiä tarvitsekaan fyysistä apua tilanteessa, jossa aina tarvitsemme. Jos voisimme, emme olisi hädässä aina avustajan peruessa vuoroja tai tullessa yllättäen kipeäksi. Parisuhteessa, tai ihmistä tapaillessa voimme kuitenkin aina päättää, tahdommeko tulla kosketuksi ja millä tavalla. Jos jokin kosketus tuntuu huonolta, tulee siitä sanoa. Meidän ei tarvitse suostua ihmissuhteissamme asioihin, jotka eivät tunnu hyvältä. Rajoista on oikeus pitää kiinni.

Kommunikaatio on opittava taito

Parisuhteen kulmakivi on kommunikaatio. Toisinaan se on hankalaa, aivan sama millaisista taustoista kukin tulee. Se on kuitenkin opittava taito, tai oikeammin kasa taitoja. Jotta omaa kommunikaatiota on mahdollista parantaa, on tärkeää tunnistaa, millainen kommunikoija itse on. Millaiset elementit sosiaalisissa tilanteissa lisäävät stressiä? Kuinka perusteellista keskustelua ja asioiden selittämistä kaipaa, jotta kokee tulleensa ymmärretyksi ja toisaalta myös ymmärtää toisen näkökulman? Millaiset ovat omat kommunikaation heikkoudet? Tärkeintä on muistaa, ettei kukaan ole ajatustenlukija. Vaikka kumppani olisi kuinka hyvä tyyppi, ei hän voi tietää, mitä ajattelet, ellet pue sitä sanoiksi. Sanojen ei tarvitse välttämättä olla täydellisiä. Tärkeintä on, että yrität puhua. Jokainen ihminen kaipaa omanlaistaan kommunikaatiota. On tärkeää löytää kulloisellekin suhteelle toimiva kommunikaation tapa.

Vamma voi olla jollekin kynnyskysymys – ja se on ok

”En mä voi kun sulla on tuo vamma”, on lause, jonka monet meistä ovat kuulleet ja jota valtaosa vamman kanssa elävistä ihmisistä on joskus pelännyt. On totta, että joku saattaa kääntyä kahvilassa kannoillaan nähdessään liikkumisen apuvälineemme tai kuullessaan vammastamme. Joku ei kykene ajattelemaan seurustelusuhdetta, tai välttämättä edes treffejä henkilön kanssa, jolla on vamma. Saat suuttua ja ahdistua siitä, saat turhautua. Mieti sitten, ettei tilanne lopulta ole sinulta pois. Varmasti sinäkin saat mieleesi ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä, joita et haluaisi kumppanillesi. Meillä kaikilla on prefrenssimme, eli piirteet tai ominaisuudet, joita pidämme viehättävinä. Jos tyypin kiinnostus sinuun kaatuu vammaasi, ei teitä ollutkaan tarkoitettu toisillenne. Ja kas, molempien aikaa säästyi.

Vammasta on hyvä kertoa etukäteen, ettet joudu tuijottamaan silmästä silmään deittikumppanin silmistä heijastuvaa järkytystä. Et ole kuitenkaan velvoitettu pitämään luentoa siitä, miten vamma vaikuttaa arkeesi. Parhaan käsityksen asiasta kuin asiasta saa olemalla läsnä arjessa.

Vammasta ei suinkaan tarvitse töksäyttää tai kertoa diagnoosia. Useimmille vammattomille diagnoosit ovat vain kummallisia kirjainyhdistelmiä, jotka saavat kysymysmerkit tanssimaan heidän otsallaan. He saattavat päätyä selaamaan internetsin ihmeellistä maailmaa selvittääkseen kirjainhirviön arvoituksen ja kuten me kaikki tiedämme: se, mitä Mahtavan Googlen maailmasta löytyy, ei välttämättä päde ollenkaan omaan arkeemme. Vammasta voi todeta vain sivulauseessa esimerkiksi: ”Kävin tänään pyörätuolitanssimassa”, tai ”olin menettää hermoni näpyttäessäni uutta kuntoutushakemusta Kelalle – saa nähdä kuinka pitkään kädenvääntöön ne nyt tahtovat mut haastaa.”

Ymmärrän, että sinulla voi olla haasteita hyväksyä oma seksuaalisuutesi, naiseutesi tai mahdollinen kaipuusi parisuhteeseen, kun ottaa huomioon, miten kulttuurimme puhuu vammaisista, ja kuinka kapea meille syötetty naisihanne toisaalta on. Muista, että olet hyvä, kaunis ja arvokas juuri sellaisena kuin olet, riippumatta toimintakyvystäsi. Älä tyydy vähään, vaan tunne arvosi.

Tekstin kirjoittaja on seksuaalineuvoja, vapaa kirjoittaja ja aktivisti sekä kahden kissan äiti Tampereelta.

Lisää Pinjan mietteitä pääset lukemaan hänen Kynäniekan salaiset mietteet -blogistaan ja @kynaniekka Instagram-tililtä.