fbpx

”Voimavarana akrobatia”

Kahden kuvan kollaasi. Toisessa kuvassa Katariina näyttää keskisormea ja huutaa sylissään olevan hymyilevän maskin takaa. Toisessa kuvassa Katariinan vakavat kasvot ovat puoliksi näkyvissä hymyilevän maskin takaa.

Kuvat: Elena Lilja

Akrobatia. Tärkeä harrastus, joka on ollut piilossa viimeisten vuosien aikana oireiden vaikeutuessa.

Halusin kuvilla näyttää myös sen puolen itsestäni, koska tällä hetkellä muut näkee lähinnä pyörätuolin ja tic-oireet. En halua tulla nähdyksi ainoastaan sairauden kautta.
Haluan, että minut nähdään, myös sen harrastuksen kautta, joka on ollut osa minua kuusi vuotta. Se on myös voimavara. Olen pitänyt siitä kiinni, vaikka sitä en koko ajan olekkaan pystynyt tekemään. Sen tärkeydestä ehkä kertoo sekin, että vähäisilläkin voimilla sinne menen.

Olen oppinut elämään näiden oireiden kanssa, mutta kaipaan silti kovasti tätä harrastusta.

Elena Lilja

Anniina Lehtinen treeneissä

Kuva: Elena Lilja