Lukeminen on avaimeni vaikuttamiseen

Nelli Spännäri on aktiivinen lukija, jolle lukeminen on osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Joskus toimintakykymme ohjaa harrastuksiamme, mutta se ei välttämättä ole mitenkään huono juttu.

Muistan jo varhaislapsuudesta mummin ja sisarusten kanssa tehdyt kirjastovierailut, joista kannettiin kassi kaupalla kirjoja kotiin. Opin lukemaan Kristiina Louhen Aino-kirjojen avulla, joita kuitenkin ensin vain esitin lukevani ärsyttääkseni iso sisarustani. Muistin ne niin hyvin ulkoa!

Aino-kirjat vaihtuivat Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarjaan ja iltapäiväkerhon myötä Geronimo Stiltoneihin, Neiti etsiviin ja Seitsemän tassua ja Penny –kirjoihin.

Lukeminen on ollut elämässäni varsin alusta saakka, sillä se on ollut sellainen asia, johon olen pystynyt. Vaikka opinkin lukemaan nuorena, nautin myös suuresti siitä, kun minulle luetaan ääneen. Lukeminen on myös harrastus, jonka olen voinut jakaa yhdessä äitini kanssa.

Pienestä asti sanavarastoani ja ilmaisukykyäni kirjoittaen on kehuttu. Koen, että se on suurimmaksi osaksi lukuharrastuksen ansiota. Minulla todettiin lukihäiriö vasta lukiossa ennen ylioppilaskirjoituksia, ja uskon sen johtuvan aivovauriostani. Se ei ole kuitenkaan menoani hidastanut vaan lukion jälkeen hain opiskelemaan medianomiksi haaveenani toimittajan ura.

Kameroiden operoiminen ja tekninen osaamiseni kompasteli fyysisiin haasteisiin, mutta kirjoittaessa pääsin näyttämään taitoni. Nostin jutuissani esiin kulttuuria ja erilaisuutta. Minulle on nuoresta asti ollut selvää, että haluan työkseni kirjoittaa ja pystyä työlläni vaikuttamaan.

Kirjoittaminen ja lukeminen kulkevat minusta käsi kädessä. Lukeminen rikastaa sanavarastoa ja tutustuttaa erilaisiin kirjoitustyyleihin.

Lukemisen kieli on kohdallani vaihtunut jo vuosia sitten pääosin suomesta englanniksi ja se on laajentanut lukemisen mahdollisuuksia, sillä harmillisesti kääntäminen on edelleen hidasta ja siinä suositaan valtavirtakirjallisuutta.

Oma kirjamakuni on identiteetin vahvistumisen jälkeen nojautunut entistä enemmän queer-kirjallisuuteen, jonka tarjonta on hyvin laaja. Haluaisin lukea myös vammaisuudesta enemmän, mutta vammaisten näkyvyys fantasiamaailmoissa tai edes nykykirjallisuudessa on kokemukseni mukaan hyvin vähäistä.

Kerran olen törmännyt cp-vammaiseen päähenkilöön Brigid Kremmererin A Curse so dark and lonely -trilogiassa. Kirjailija itse on vammaton ja halusi tuoda cp-vamman esiin vammaisen ystävänsä vuoksi. Fantasiagenrelle tyypillisesti vammainen hahmo kuitenkin hyppi alas korkeista ikkunoista ja teki vaikka mitä temppuja, jotka ovat vammattomillekin varmasti haastavia. Vamma tuotiin tarinassa esiin vain silloin kun se oli kätevää ja kolmannessa kirjassa se oli jo käytännössä unohdettu.

On sanomattakin selvää, että en saanut kirjasta irti sitä representaatiota, jota kaipasin.

Olen vuosien varrella myös totutellut satunnaisesti lukemaan tietokirjoja ja esseekokoelmia, mutta silläkään saralla en ole törmännyt moneen vammaisuutta käsittelevään kirjaan. Olisi myös virkistävää törmätä vammaisuuden käsittelyyn “odottamatta”, niin että sitä käsiteltäisiin sujuvasti muiden asioiden lomassa.

Riikka Leinosen ja Sofia Tawastin Finlandia-ehdokas Suuri valhe vammaisuudesta olikin pakko saada omaan hyllyyn ja pyysin sen kustantajalta. On kuitenkin pakko tunnustaa, että olen kirjassa vasta alkupäässä, mutta jo nyt olen saanut sen myötä vertaistuen kokemuksen ja paljon uutta pohdittavaa.

Olen osa Instagramin ja TikTokin kirjayhteisöjä ja haluan ajatella, että siellä olollani normalisoin vammaisuuden näkymistä arjessa. Kirjakuviini on viime aikoina tullut mukaan rollaatorini ja nostan esiin vähemmistöjen asioita.

Haluan tekemiselläni vaikuttaa ja lukeminen on siihen ensi askel. Kenties joku päivä voitte lukea minun kirjani, mutta nyt saatte lukea juttujani satunnaisesti netistä tililtäni @nelliandbooks.

Nelli