Vaikeuksien validointia vai inspiraatiopornoa?

Jokainen kaipaa validaatiota omille haasteilleen, oli vammainen tai ei. Tässä tekstissä Eevi Luomanen pohtii, missä menee inspiraatiopornon raja – samalla hän jatkaa vammaisyhteisössä käytyä keskustelua vammaisuuden sosiaalisen mallin rajoitteista. Vammaisuus syntyy suhteessa yhteiskuntaan, mutta kyllä myös kehomme ja aivomme tuottavat aitoja haasteita, Eevi miettii. 

“Tosi hienoa, että oot autistina uskaltanut hakeutua ihmisläheiselle alalle.”

Tällainen lausahdus nostaa varmasti monien autistien sekä muilla tavoilla vammaisten ihokarvat pystyyn – ja syystä. Kommentti on nimittäin malliesimerkki ilmiöstä, jonka vammaisaktivisti Stella Young nimesi vuonna 2012 inspiraatiopornoksi.

Siinä missä perinteisen pornon tavoitteena on tuottaa seksuaalista nautintoa useimmiten heteromiehille, inspiraatiopornon tarkoituksena on antaa inspiraatiota vammattomille. Tyypillistä inspiraatiopornoa on se, että vammaista kehutaan esimerkiksi opiskelun tai työssä käymisen tapaisista asioista, joita ei pidettäisi vammattomien kohdalla mainitsemisen arvoisina saavutuksina. Kehumalla vammaista vammaton saa muistutuksen siitä, kuinka hyvää hänen oma elämänsä on.

“Jos tuo autistikin pystyy vaikeuksistaan huolimatta opiskelemaan, pystyn minäkin!” 

Onko alun sitaatti kuitenkaan yhtä inspiraatiopornahtava, jos sanon, ettei se tullut autuaan tietämättömän vammattoman suusta, vaan sen takana olin minä? Entä jos sanon, että sitaatin jälkeen kerroin, kuinka kurjia autismiin liittyvät stereotypiat ovat ja kuinka jouduin itsekin kamppailemaan niiden kanssa aineenopettajakoulutukseen hakeutuessani?

Nämä seikat luultavasti vaikuttivat siihen, ettei kommentin vastaanottaja loukkaantunut vaan jatkoi keskustelua siitä, millaista ihmisläheisellä alalla työskentely on autistina. Joku toinen autisti olisi kuitenkin saattanut loukkaantua, ja ymmärrän sen täysin. Me vammaiset emme ole mikään yksimielinen möhkäle, eikä meidän kohtaamiseemme ole helppo antaa yleispäteviä käytössääntöjä.

Missä menee raja?

Haluankin tässä blogikirjoituksessa pohtia, missä kulkee inspiraatiopornon ja vammaisten kokemien vaikeuksien validoinnin raja. En yritä missään nimessä kieltää sitä, että inspiraatioporno on todellinen ilmiö, jota vastaan täytyy taistella.

Uskon kuitenkin, että ilmiöön sisältyy enemmän harmaan sävyjä kuin haluamme myöntää. Näkökulmaani vaikuttaa varmasti se, että olen näkymättömästi vammainen. Autismini tunnistettiin vasta 19-vuotiaana; ennen sitä suhtauduin itseeni muiden ihmisten tapaan vammattomana. Tajutessani vammaisuuteni surin sitä, kuinka tarpeettoman vaikeaa elämäni on ollut ilman mukautuksia. Halusin ja haluan tunnustusta vaikeuksilleni myös muilta, ja uskon, että niin haluaa moni kanssavammainenkin.

Onkin väärin, että inspiraatiopornoa vastaan taisteleminen kääntyy helposti vammaisten kokemien vaikeuksien vähättelyksi. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun sanotaan, ettei arkiaskareiden suorittaminen ole sen isompi asia vammaiselle kuin vammattomallekaan.

Onko vammaisuus vain sosiaalista?

Myös Young sortuu mielestäni vähättelyyn vammaisliikkeelle tärkeässä “I’m not your inspiration, thank you very much” -puheessaan sanoessaan, että vammaisten kokemat vaikeudet eivät ole vammaisesta kehosta vaan yhteiskunnasta johtuvia.

Totuus on kuitenkin usein toinen, kuten vammaisaktivisti Molly Burke tuo terävästi esiin “My Disability Hot Takes” -videossaan: “Sometimes being blind and leaving my house takes so much freaking courage.” Burke ei selitä kotoa lähtemisen pelkoaan yhteiskunnan aiheuttamilla esteillä vaan kertoo pelonsa syiksi tilanteet, joissa hän joutuu ylittämään ison tienristeyksen tai pyytämään tuntemattomalta apua.

Vaikka yhteiskunnan esteellisyys kieltämättä vaikuttaa merkittävällä tavalla vammaisten elämään, myös vamma itsessään voi aiheuttaa mutkia matkaan. Kun vammattomat siis kehuvat meitä esimerkiksi kotoa lähtemisestä “vammaisuudesta huolimatta”, he saattavat olla oikeassa siinä, että se on monille meistä hankalampaa kuin muille.

Meillä on kuitenkin syy siihen, miksi otamme tällaisen kehumisen usein huonosti vastaan.

Aito validointi kumpuaa empatiasta

Aito vaikeuksien validointi kumpuaa empatiasta eikä säälistä. Empatia perustuu ajatukseen siitä, että keskustelukumppani on tasavertainen ihminen, kun taas sääli saa voimansa keskustelukumppanin kuvitellusta huonommuudesta. Näiden kahden eron huomaa yleensä äänensävystä, ilmeistä ja sanavalinnoista.

“Vammaisuudesta huolimatta” onkin yksi sanavalinta, joka kertoo kehumisen perustuvan sääliin. Tämä sanavalinta esittää vammaisuuden negatiivisena ominaisuutena, joka täytyy voittaa, jotta voisi elää “hyvää” eli vammattoman kaltaista elämää. Tällainen ajattelu ei ole vaikeuksien validointia vaan nimenomaan painostaa vammaisia häivyttämään vaikeutensa.

Siinä missä säälistä kumpuava kehuminen perustuu oletuksiin vammaisen elämän kokonaisvaltaisesta kurjuudesta, empaattinen liittolainen ei tee oletuksia.

Eri asiat ovat eri vammaisille haastavia, kuten ihmisille yleensä. Tämän takia liittolainen ei kehu tuntematonta vammaista ruokakaupassa siitä, kuinka hienosti hän hoitaa ostoksensa “vammaisuudesta huolimatta”. Samalla liittolainen ymmärtää, että vammaisen elämä on yleensä joillakin osa-alueilla haastavampaa kuin vammattoman.

Tarvitsemme monipuolista keskustelua

Lopuksi toivon, että keskustelu inspiraatiopornosta monipuolistuisi ja siinä otettaisiin huomioon niin näkyvästi kuin näkymättömästi vammaisten näkökulmat. Olemme kaikki yksilöitä: toiset meistä kaipaavat kannustusta vammaisuuden tuomiin haasteisiin, kun taas toisia sellainen satuttaa.

Hyvä perusperiaate on, ettei tuntematonta vammaista kuulu kehua asioista, joista ei kehuisi vammatonta. Läheisemmissä ihmissuhteissa sama periaate ei kuitenkaan välttämättä toimi yhtä hyvin, vaan se saattaa johtaa vammaisen turhautumiseen siitä, ettei hänen vaikeuksiaan nähdä.

Tämän takia esitän liittolaisillemme seuraavat pyynnöt: Kohdatkaa meidät yksilöinä ja kysykää meiltä, millaista tukea ja kannustusta tarvitsemme. Muistakaa myös, että hyvä tuki ja kannustus kumpuaa aina säälin sijaan empatiasta.

Eevi