Äitiys ja vanhemmuus eivät ole helppoja. Siihen liittyy paljon myös erilaisia odotuksia ja oletuksia. Vammaiset äidit kohtaavat usein tavanomaisten vanhemmuuteen liittyvien vastoinkäymisten lisäksi myös paljon ennakkoluuloja ja ympäristön asettamia haasteita.
Nykyajan kuvasto vanhemmuudesta on edelleen melko kapea, ja ihmisillä on yleinen käsitys siitä, millainen äidin, perheen tai vanhempien ‘’kuuluu’’ olla. Myös terveydenhuollossa on paljon tietämättömyyttä vammaisuudesta ja vanhemmuudesta ja on hämmentävää, miten helposti oletetaan että vammaisuus tekee vanhemmuudesta mahdotonta. Tosiasiassa vammaisuus ja vanhemmuus eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään. Vaikka lapsiperhearki voi näyttää hyvin erilaiselta, jos esimerkiksi perheen äiti on pyörätuolissa, ei se tee lapsen lapsuudesta kuitenkaan huonompaa. Päinvastoin, lapsi saattaa kasvaa tällaisessa ympäristössä todella empaattiseksi, ymmärtäväiseksi ja avoimeksi ihmiseksi, joka osaa ottaa muut huomioon ja keksiä luovia ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Pyörätuolia käyttävän vanhemman lapset keksivät usein nokkelia ratkaisuja esimerkiksi erilaisiin esteettömyyden haasteisiin ja perheessä saattaa olla monenlaisia erityisiä ratkaisuja arjen sujuvuuden varmistamiseksi.
Esteettömyys on arjen yleinen haaste
Ympäristö luo paljon haasteita vanhemmuuden toteuttamiseen liittyen. Monet leikkipuistot ja leikkipaikat, kerhot, kahvilat ja tapaamispaikat ovat esteellisiä. Niin ulko- kuin sisäleikkipuistotkin ovat miltei poikkeuksetta suunniteltu liikkuvia ja toimintakykyisiä lapsia ja aikuisia varten. Jopa terveysasemilla ja neuvoloissa voi törmätä vaikeisiin esteisiin, jotka hankaloittavat pyörätuolilla liikkumista. Lapsen päiväkotiin pyörätuolilla kulkemisen mahdollistamiseksi tehdyt muutostyöt olivat pitkä prosessi ja vaativat kärsivällisyyttä. On vaatinut paljon myös resilienssiä ja työtä kertoa, opettaa ja selittää tilannetta sekä tarpeita muille. Tämä kaikki valitettavasti luovat viestiä siitä, ettei vammainen vanhempi olisi tervetullut tai kykenevä toimimaan vanhempana niin, että kävisi edellä mainituissa paikoissa, harrastaisi yhdessä lapsen kanssa, osallistuisi paikalliseen äiti-lapsi -toimintaan tai veisi ja hakisi lastaan päiväkodista.
Yhteisen tekemisen sekä esimerkiksi kesälomareissujen suunnittelu on hankalaa, sillä etukäteen pitää varmistaa monenlaisia esteettömyyteen liittyviä asioita. Taustaselvityksen tulee olla perusteellista, sillä monesti mm. johonkin kohteeseen soittaessa asiakaspalvelija saattaa virheellisesti kertoa, että paikka on esteetön. Esteettömyys kuitenkin sanana voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Henkilö, jolla ei ole kokemusta tai kosketuspintaa vammaisuuteen tai liikkumisen haasteisiin, esteettömyys voi tarkoittaa vaikka sitä, että kohteessa ei ole rappusia tai suuria kynnyksiä. Fyysisen esteellisyyden haasteet voivat tarkoittaa kuitenkin myös monia muitakin asioita, kuten ovien ja hissien leveyksiä tai kulkuväylien tai luiskien jyrkkyyksiä.
Avunsaanti mahdollistaa vanhemmuuden
Oikeanlainen avunsaanti on usein ensiarvoisen tärkeää vammaisen äidin vanhemmuuden toteuttamisessa ja lapsen hoivaamisessa sekä kasvattamisessa. Hyvinvointialueiden säästötoimet, palvelujärjestelmän jäykkyys ja vammaispalvelujen ylikuormittuneisuus valitettavasti ovat aiheuttaneet sen, että oikeanlaisen ja oikea-aikaisen avun saaminen on erittäin haastavaa ja työlästä. Henkilökohtaisen avun riittävä määrä turvaa tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen perhe-elämän ja vanhemmuuden vammaiselle henkilölle, ja sen riittämättömyys uhkaa turvallisuuden tunnetta sekä pahimmillaan äidin ja lapsen välisen suhteen muodostumista. Tämä on epäkohta jonka korjaaminen vaatii valtavasti työtä, asenteiden muutosta sekä tiedon levittämistä ja kouluttamista. Usein äiti itse joutuu puolustamaan omia oikeuksiaan, vammaispalveluiden henkilöstön sekä etenkin ylemmän tahon tietämättömyyden sekä ymmärtämättömyyden vuoksi.
Monimuotoisuus voimavarana
Vanhemmuus on monimuotoista. Jokaisella meistä on omat tapamme hoitaa, kasvattaa ja rakastaa lastamme. Vammaisuus ei tee kenestäkään huonompaa vanhempaa, vaikka se muuttaakin käytännön asioita. Erilaisessa, erityisessä äitiydessä on myös paljon positiivisia puolia haasteiden vastapainoksi. Lapsi kasvaa pienestä pitäen suhtautuen vammaisuuteen luonnollisena, tavallisena asiana. Lapsi kasvaa avarakatseisena ja rohkeana tietäen, että ihmiset voivat elää, liikkua ja toimia monella eri tavalla. Vammaisuus opettaa kekseliäisyyttä, nokkeluutta ja kykyä navigoida erilaisissa tilanteissa. Monet lapset, joilla on vammainen vanhempi, huomaavat vanhemmiten herkästi epäoikeudenmukaisuutta, kuten esteellisyyttä, syrjiviä asenteita ja ennakkoluuloja. He oppivat pitämään heikompien puolta.
Lopuksi
Lapselle äiti on äiti. Ei vammainen äiti tai pyörätuolissa oleva äiti. Apuvälineet tai toimintarajoitteet eivät ole vanhemmuuden mittari ja äitiys on oikeus, joka kuuluu kaikille. Toivottavasti tulevaisuudessa vammaisten äitien ei tarvitsisi enää todistella kyvykkyyttään, vaan heidät nähtäisiin tasavertaisina vanhempina muiden joukossa. Onneksi tämä on asia, johon jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Pienetkin sanat ja teot vaikuttavat. Jokainen voi huolehtia omalta osaltaan esteettömyydestä, tuoda epäkohtia ilmi, muuttaa ennakkoluulojaan, puhua yhdenvertaisuuden puolesta ja kohdata sekä kuunnella.
– Sara, VammaisetTytöt yhteisön jäsen