Siirimaria Ukkonen on ollut Vammaiset Tytöt-median jäsen tammikuusta 2024 alkaen. Hän on kokenut itsensä vammaiseksi vasta tämän vuoden alusta ja on nyt ensimmäistä kertaa mukana vertaistukitoiminnassa Vammaisissa Tytöissä.
Siirimaria kokee vertaistuen saamisen hyvin tärkeäksi ja on siksi halunnut alkaa jakamaan omia kokemuksiaan autismista @ihan.hiljaa Instagram-tilillään.
Tässä blogissa Siirimaria kertoo miltä tuntui olla mukana Allianssin järjestämässä NUORI2024-tapahtumassa Vammaisten tyttöjen edustajana. Hän pääsi tapahtumassa mm. puhumaan yleisön edessä ensimmäistä kertaa elämässään. Mukana tapahtumassa oli Vammaisista tytöistä Annika, Sara ja Siirimaria.
Vammaiset tytöt saivat tänä keväänä poikkeuksellisen mahdollisuuden ottaa huhtikuiselle messumatkalleen nuorisotyön valtakunnallisille päiville Tampereelle mukaan itse nuoria mukaan ohjelmasuunnitteluun, ohjelman toteuttamiseen sekä messujen ständille kertomaan toiminnastamme. Saimmekin mukaan tiimin nuoria vammaisia tyttöjä, johon kuuluivat Torniosta asti paikalle päässyt Annika, Jyväskylästä tullut Sara sekä Tampereen lähimaastoista tullut Siirimaria. Tätä blogia varten pyysimme Siirimarialta, Vammaisissa tytöissä vasta kolme kuukautta mukana olleelta nuorelta hänen ajatuksiaan tapahtumaan osallistumisesta.
”24.-25.4. järjestettiin nuorisotyön valtakunnalliset päivät, NUORI2024-päivät Tampereella. Pääsin sinne mukaan edustamaan Vammaisia tyttöjä. Olin tosi innoissani tästä mahdollisuudesta, koska olin jo pitkään haaveillut että pääsisin jotenkin tekemään vammaisuutta näkyvämmäksi niille, jotka eivät siitä vielä paljoa tiedä. Olen itsekin vammainen tyttö ja ollut pitkään ilman vertaistukea. Siksi koen tärkeäksi tästä tietoisuuden lisäämisen. Jos voisin omilla kokemuksillani kertoa edes yhdelle ihmiselle, joka kokee olevansa yksin, että ”Hei muutkin kokee näitä asioita, et oo vääränlainen tai ainut!” niin se olisi tosi ihanaa.
NUORI2024-tapahtuma oli kahden päivän mittainen tapahtuma, jossa nuorten kanssa työskentelevät järjestöt ja tahot olivat kertomassa omasta työstään ja nuorisotyön tärkeydestä. Olin itse mukana tapahtuman ensimmäisenä päivänä, jonka aikana Vammaisilla tytöillä oli oma esitys. Minun tehtävänäni oli olla mukana esityksen suunnittelussa sekä esitykseen kuuluvassa paneelikeskustelussa. Lisäksi pääsin myös messuständille edustamaan ja kertomaan keitä Vammaiset tytöt on ja millaista toimintaa me järjestetään. Saimmekin aikaiseksi monet hyvät keskustelut tapahtumaan tulleiden kanssa, ja minäkin, vaikka olin ollut mukana Vammaisissa tytöissä vasta noin kolme kuukautta, koin olevani osa meidän tiimiä.
Meidän esitys kesti tunnin ja siitä puolet oli paneelikeskustelua, jossa olin yhtenä puhujana. Se oli tosi jännittävää, koska en ollut ennen esiintynyt kunnolla yleisölle, enkä varsinkaan ikinä puhunut mikrofoniin. Mun halu kertoa omista ajatuksistani oli kuitenkin niin suuri, että olin valmis kohtaamaan tämän jännityksen. Eikä minun tarvinnut yksin esiintyä, siellä oli vierellä ihania tyyppejä meidän Vammaisten tyttöjen yhteisöstä, joiden kanssa sain olla ja jutella. Se yleisö nyt vaan sattui olemaan myös kuuntelemassa.
Koin, että minulla oli lupa olla oma itseni, myös siellä keskustelemassa, vaikken olekaan koskaan ollut se ”esiintyjätyyppi” tai se puheliain. Tästäkin huolimatta esityksemme kääntyessä loppua kohden minulle tuli tunne että ”nytkö tää jo loppuu, just vasta aloin päästä vauhtiin.” Eikä se mikrofoniin puhuminenkaan enää tuntunut niin hassulta kuin aluksi. Tuntui hienolta, kun huomasi paneelin yleisökysymysten kohdalla, että muita ihan oikeasti kiinnosti kaikki meidän kertomat jutut ja he olivat aidosti halukkaita oppimaan uutta vammaisuudesta ja lisäämään yhdenvertaisuutta. Koin että jakamistani ajatuksista paneelikeskustelussa oli ollut oikeasti apua. Sitä tunnetta lisäsi myös se kun paneelikeskustelun jälkeen sain yhden henkilökohtaisen palautteen ja kehun. Kun mietin sitä, minulle tulee edelleen hyvä mieli.
Ständillä oloa jännitin myös paljon. Sekin meni silti loppujen lopuksi paljon paremmin kuin ajattelin. Mitä pidemmälle päivä meni, sitä helpompi oli olla keskustelijana ja vastata meidän toiminnasta esitettyihin kysymyksiin. Vaikka ihmisiä olikin paljon ja välillä pieni väsymys oli läsnä ihmispaljoudessa, tuntui että meillä kaikilla oli tosi kivaa. Minulla ainakin oli.
Olisin tosi hukassa tällä hetkellä ilman vertaistukea, ja siksi olen niin iloinen, että vihdoin olen sitä löytänyt tänä vuonna Vammaisten tyttöjen kautta. Tähän tapahtumaan osallistuminen oli minulle iso juttu ja lisäsi elämäni merkityksellisyyden tunnetta. Taisin sanoa siellä tapahtumassa montakin kertaa, että jos minua pyydettäisiin, tulisin kyllä mielelläni uudestaan.❤️”
– Siirimaria
