Vähemmistönä vähemmistössä: Kionan kokemukset identiteetistä ja vammaisyhteisöstä mixed-nuorena

Elokuun 2024 pääkirjoitusta varten haastattelimme Vammaisten Tyttöjen Kionaa, joka pohtii BIPOC-vammaisten identiteettiä itsessään ja yleisesti. Vähemmistön vähemmistössä eläminen BIPOC-vammaisena tarkoittaa monitasoista syrjintää, mutta myös erilaisten kokemusten tuomaa rikkautta. Mitä Kiona ajattelee identiteetistään autistina ja mixed-suomalaisena?

Vähemmistössä eläminen tarkoittaa elämistä yhteiskunnan marginaalissa, joka vaikuttaa identiteettiin kokonaisvaltaisesti. Tähän tuo lisää tasoja se, jos elää vähemmistön vähemmistössä. Vammaisyhteisön sisällä elävät monet muutkin vähemmistöt, ja tässä blogissa pääsemme syventymään ei-valkoisten vammaisten kokemuksiin. Ruskeat, rodullistetut ja BIPOC-vammaiset elävät vammaisuuden ja ihonvärin tai etnisen taustan intersektiossa. Intersektionaalisuus on mustan amerikkalaisen lakimiehen Kimberlé Crenshawin luoma termi, joka kuvaa mustien naisten kohtaamaa moniperusteista syrjintää sekä sukupuolensa että ihonvärinsä tai etnisen taustansa suhteen. Tässä blogissa käytämme intersektionaalisuus-termiä kuvaamaan BIPOC-vammaisten kokemuksia moniperusteisesta syrjinnästä sekä vammaisina että ruskeina, rodullistettuina tai BIPOC-yhteisöön kuuluvina vammaisina. Tässä blogissa ääneen pääsee Kiona, joka on Vammaisten tyttöjen yhteisön jäsen. Hän on 19-vuotias nuori, joka tekee sosiaalisen median sisältöä ja -aktivismia käyttäjänimellä @banaanitarhuri.

Pääsimme kysymään Kionalta videohaastattelun muodossa, mitä hän ajattelee omasta vammaisidentiteetistään, BIPOC-identiteetistään ja näiden intersektiosta omassa itsessään. Lisäksi Kiona kertoo, miten toivoisi vammaisyhteisön sisäisiä vähemmistöjä huomioitavan paremmin.

”Mä oon autisti, mulla on ADHD ja Tourette ja mä oon mixed-suomalainen. Oon puoliks ghanalainen ja puoliks suomalainen, mutta oon asunu Suomessa mun koko iän,” Kiona toteaa heti alkuun. Lisäksi hän kertoo olleensa ollut vammainen syntymästä asti, ja että se on vaikuttanut häneen aina. Vammaisuuden kanssa vaikein ikä Kionalle on kuitenkin ollut yläasteella, jolloin paineet kuulua joukkoon uuvuttivat tämän jo yhdeksännellä luokalla. Hän kertoo tämän johtuneen pitkälti ”maskauksesta,” eli prosessista, jossa yksilö pyrkii käyttäytymään neurotyypillisesti ja peittämään tämän neuroepätyypillisiä piirteitä eri tavoin. Kionalle tämä oli äärimmäisen uuvuttavaa, ja yhdeksännen luokan uupumus aloitti tämän pahemmat tic-oireilut. ”Mun ADHD-diagnoosi tunnistettiin terveydenhuollossa mun tokan uupumuksen yhteydessä pari vuotta sitten, ja se auttoi tosi paljon tunnistamaan mistä mun haasteet johtuu,” Kiona kertoo.

Hän lähti pari kuukautta diagnoosin jälkeen vaihtoon Ranskaan, ja päätti siellä yrittää vähentää ”maskaamistaan,” ettei uupuisi uudestaan. Kiona kertoo vaihdossa ymmärtäneen, että on autisti, ja että käytöksen muuttaminen ”maskaamisen” lopettamiseksi oli yllättävän vaikeaa. Se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti persoonallisuuteen ja maneereihin, joten niiden muuttaminen omille neuroepätyypillisille piirteille ystävällisemmäksi on haastavaa. Kionan mukaan ADHD- ja autismidiagnoosien yhdistelmän kanssa eläminen on mielenkiintoista, koska hänen kohdallaan ne ovat ikään kuin toistensa vastakohtia, ja peittävät toistensa piirteitä vahvasti.

”On jännää, miten mun ghanalainen identiteetti on ollut vuosien saatossa lähinnä vaan sitä, miltä mä näytän, eikä niin paljoa kieltä tai kulttuuria, ” Kiona kertoo. Hänen vanhempansa ovat eronneet, ja hän on kasvanut suomalaisen vanhempansa, eli äitinsä kanssa. ”Tosi usein käy niin että unohdan kokonaan sen puolen itsessäni, koska mulla ei ole monia BIPOC-kavereita.” Kiona kuitenkin toivoisi BIPOC-yhteisön ja ghanalaisen identiteetin olevan suurempi osa hänen elämäänsä. Hän kertoo, että nuorempana se oli suurempi osa hänen identiteettiään, koska kohtaamansa rasismin takia hän erottui joukosta. Kionan mukaan teini-ikäisenä hän halusi sulautua joukkoon ja olla samanlainen kuin muut, joten hänellä ei silloin ollut suurta tarvetta tietää ghanalaisesta kulttuurista sen enempää. Nyt 19-vuotiaana hän kuitenkin kertoo toivovansa, että oppisi ghanalaisesta kulttuurista lisää, ja unelmoi Ghanassa asumisesta. ”Mun keho tuntee itsensä ghanalaiseksi jotenkin – mä vihaan talvea ja rakastan afrikkalaista, mausteista ruokaa,” Kiona kertoo.

Vammaisyhteisön sisäisen BIPOC-representaation Kiona toivoisi lisääntyvän. Hän toivoo, että erityisesti mediassa näkyvä representaatio kaikenlaisesta vammaisuudesta ei olisi oletusarvoisesti valkoista. ”Olisi tärkeää, että ne, ketkä on vähemmistön vähemmistössä, kokisi olonsa tervetulleeksi vammaisyhteisössä. On surullista, kuinka paljon kuulen ja näen, että näin ei tapahdu, ” Kiona sanoo. Hän kertoo netin ja sosiaalisen median yhteisöjen parantaneen omalla kohdallaan representaatiota. Kiona mainitsee myös #autizzy – hashtagin, joka on ruskeille ja mustille autisteille tarkoitettu hashtag sosiaalisessa mediassa. Netin hän kertoo olleen iso voimavara, ja sieltä hän on löytänyt erilaista representaatiota BIPOC- ja vammaisyhteisöjen intersektiosta. Kiona sanoo: ”Jos hakee netistä autismiin tai ADHD-diagnooseihin liittyviä asioita, yleensä esiin pomppaa sata valkoista, matalamman tuen tarpeista autistista naista, jotka puhuvat omista kokemuksistaan.” Tämän vastapainoksi hän toivoisi erilaista representaatiota ei pelkästään BIPOC-yhteisöön ja autismiin liittyen, mutta myös korkeamman tuen tarpeisten autistien representaatioon liittyen. Hän sanoo saaneensa netistä vertaistukea, ja samalla haluavansa oppia lisää erilaisilta vammaisilta, erityisesti korkeamman tuen autisteilta. Kiona sanoo, että hänelle on tärkeää pitää mielessä intersektionaalisuus myös vammaisyhteisön kohdalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinnittää huomiota niiden ihmisten asemaan, jotka kuuluvat moneen eri vähemmistöön, kuten esimerkiksi sekä vammaisuutensa ja BIPOC-identiteettinsä puolesta.

Kiona sanoo: ”Yksi helppo tapa parantaa vammaisyhteisön sisäisten vähemmistöjen asemaa on antaa puheenvuoroja, niin kuin esimerkiksi nyt tässä artikkelissa.” Hän korostaa sitä, että heidän, ketkä ovat etuoikeutetummassa asemassa on tärkeää nostaa muiden ääniä ketkä eivät ole yhtä etuoikeutettuja. Esimerkiksi rasismiin liittyen hän toteaa, että on tärkeää olla antirasistinen ja haastaa omia ennakkoluuloja aktiivisesti. ”Vaikka ei olisi suoranaisesti ’rasisti’ ulkoisesti, niin silti meillä kaikilla on sisäinen linssi, jonka läpi me katsotaan yhteiskuntaa. Tähän linssiin vaikuttaa ennakkoluulot,” Kiona toteaa. Hän kertoo huomanneensa, että näkee ennakkoluuloiset ajatukset myös itsessään, vaikka ei olekaan valkoinen. Kiona muistuttaa, että antirasismi on tärkeää kaikessa toiminnassa. ”Samaan aikaan, etnisestä tai kulttuurisesta taustasta ei tarvitse tehdä isoa juttua, niin kuin ei vammaisuudestakaan. Toisaalta on myös haitallista jos ajattelee, että se ei vaikuta mihinkään, esimerkiksi syrjinnän kokemuksiin tai identiteettiin. Se kyllä vaikuttaa, ja saakin vaikuttaa,” Kiona sanoo.

Kun Kionalta kysytään, mitä hän haluaisi sanoa nuoremmalle itselleen, hän vastaa: ”On ok, jos ei vielä tunne itseään niin hyvin ja on ok etsiskellä sitä kuka on. Siinä ei ole mitään hävettävää että on erilainen. Se on asia, josta jonain päivänä voi kokea tosi paljon ylpeyttä ja kiitollisuutta. Jonain päivänä vielä sä tuut löytämään sun ihmiset.”

Kirjoittaja: Maija Lindström,

Vammaiset tytöt-median tuottaja