Yhdenvertaisen keikkakokemuksen mahdollistaminen on tapahtumajärjestäjien – ja jokaisen ihmisen vastuulla!

Marraskuun pääkirjoituksessa avaan hieman #HAPPIVIIKSIMUIJA -yhteisön ja Vammaisten Tyttöjen tulevaa yhteistyötä. Yhteistyönä on toteutettu juttusarja ”Happiviiksimuijana keikoilla”, joka käsittelee keikoilla käymistä hengityksen apuvälineen kanssa. Voit tutustua #HAPPIVIIKSIMUIJA -yhteisöön Facebookissa ja Instagramissa @happiviiksimuija.

Kuvittele tilanne, että sairastut yllättäen vakavasti ja elämääsi astelee matkakumppaniksi jokin apuväline. Tilanteesta tekee mielenkiintoisemman se, että apuväline onkin astetta harvinaisempi. Elämäsi tärkeimpiin harrastuksiin kuuluu keikoilla käyminen ja niihin liittyvät extempore-tyyliset reissut. Sairastumisen jälkeen mietit, miten ihmeessä keikoilla käyminen on mahdollista jatkossa sekä miten muut ihmiset tulevat suhtautumaan sinuun ja apuvälineeseesi. Mieleesi tulevat kaikki ne tilanteet, joissa sivustaseuraajana todistat, kuinka erilaisia apuvälineitä tarvitseviin kavereihisi suhtaudutaan jopa alentavasti ja heitä kehutaan täysin normaaleista asioista – jopa juhlimisesta tai keikoilla käymisestä.

Tilanne on omakohtainen, koska itse sairastuin vuonna 2018 vaikeaan keuhkokuumeeseen ja sen jälkitilana sain diagnoosiksi pitkäaikaisen hengitysvajauksen. Hengissä selviäminen vaikeasta keuhkokuumeesta ei ollut kohdallani itsestäänselvyys. Sain kaiken lisäksi ”matkakumppanikseni” hengityksen apuvälineen, joka on todennäköisesti mukanani loppuelämäni. Olen aina sanonut, että hengityksen apuvälineen kantaminen on pieni hinta hengissä selviämisestä, mutta sopeutuminen tilanteeseen ja apuvälineeseeni ei todellakaan ole ollut helppoa.

”Henkinen menojalkani” vipatti keikoille jo silloin, kun ”fyysinen menojalkani” vasta toipui vaikeasta sairaudesta. Keikoilla käymisestä on tullut niin merkittävä elämäntapa, että elävän musiikin ääreen oli päästävä hinnalla millä hyvänsä. Sairastumistani edeltävänä viikonloppuna olin kiertämässä festivaaleja avopuolisoni kanssa, joten mikäli keuhkokuume olisi koitunut kohtalokseni niin se olisi tapahtunut lempiharrastukseni parissa. Olen jälkeenpäin todennut, etten kadu mitään ja tekisin kaiken uudelleen!

Keikoilla käyminen on jatkunut nykyisin hieman toisenlaisena kuin ennen sairastumistani. Nykyisin keikoille lähteminen vaatii enemmän suunnittelua ja selvitystyötä. En voi enää hengityksen apuvälineeni kanssa tehdä extempore-luonteisia reissuja, vaan nykyään pitää ottaa huomioon, kuinka kauan hengityksen apuvälineessäni riittää happi. Sen lisäksi pitää varautua siihen, että hengityksen apuvälineeni saattaa olla tyhjänä kesken reissun. Sitten pitää hidastaa tahtia ja kantaa tyhjää apuvälinettä mukana, koska sen täyttömahdollisuus on vain kotona.

Itse en vielä tiedä paljoa esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, mutta haluan oppia lisää sivistääkseni itseäni. Jokainen voi siis tehdä keikkakokemuksesta toiselle ihmiselle miellyttävän – olit sitten tapahtumajärjestäjä, järjestyksenvalvoja, festivaalityöntekijä, keikkapaikan työntekijä tai vaikka eturivissä vieressä oleva ihminen!

”Happiviiksimuijana keikoilla” -juttusarjan ensimmäisessä osassa kerron, miten hengityksen apuvälinettä kantava ihminen tulee kohdata keikoilla. Myöhemmissä osissa tulen käsittelemään esteettömyyttä omasta näkökulmastani ja kerron, millaisista asioista koostuu unelmien keikkaelämys.

Elina