Happiviiksimuijana keikoilla -juttusarjan toisessa osassa kerrotaan kirjoittajan henkilökohtaisiin näkemyksiin ja havaintoihin perustuen, miten eri tapahtumajärjestäjät voisivat huomioida paremmin erilaiset keikoilla kävijät.

Leiri loppuu hyvästeihin, kyyneleihin, yhteisiin aplodeihin ja väsyneisiin hymyihin. Tunnen kiitollisuutta siitä, että sain tulla tähän tilaan täysin omana itsenäni, oman toimintakykyni ja jaksamiseni kanssa. Tunnen kiitollisuutta siitä, että saan kuulua näin kauniiseen yhteisöön. Ja ennen kaikkea tunnen kiitollisuutta siitä, että olen saanut tutustua uusiin ihmisiin, joille ei tarvitse selittää, millaista on olla vammainen tyttö.  

”Happiviiksimuijana keikoilla” -juttusarjan ensimmäisessä osassa kerrotaan, miten hengityksen apuvälinettä kantava ihminen kannattaisi kohdata keikoilla.

Suurin toiveeni kelaten keikkareissailussa on, että saisin kerrankin olla yhdenvertainen osa yhteiskuntaa eli tässä tapauksessa yleisöä. En halua erityiskohtelua, ainoastaan mahdollisuuden elää tavallista elämää.